Verkkokoneen väri voi olla realistisempi kuin analoginen kamera. Analogisen videosignaalin kirkkaussignaali ja krominanssisignaali käyttävät samaa taajuuskaistaa. Kun videokaappaussirua käytetään kampasuodattamiseen (kirkas värierottelu), värejä on vaikea erottaa toisistaan. Voimakkuus- ja kirkkaussignaalien täydellinen erottaminen johtaa värikkäiden pisteiden ja värien tunkeutumiseen kuvassa. Digitaalisilla teräväpiirtokameroilla ei ole tätä ongelmia. Värit ovat todenmukaisempia, kerrosttuneempia, ja kuvan kylläisyys on parempi.
Teräväpiirtoverkkokoneen käyttöön otettu kuvan skannaustila on progressiivinen skannaus, ja jokaista kuvakehystä skannataan jatkuvasti linjalta elektronisäteellä. Perinteisten analogisten kameroiden skannaustilassa käytetään lomitettu skannaus, ja lomitettu skannaus on puolet progressiivisen skannauksen taajuusalueesta. Työperiaatteensa vuoksi lomitetun skannauksen sovelluksissa on monia puutteita, kuten linjan välinen välkkyminen, rinnakkaisuus tai pystysuora reuna rosoisuus ja muut ei-toivotut vaikutukset, ja se vähentää koko elokuvan määritelmää.
Perinteisen analogisen värikamerahankinnan pystysuuntainen resoluutio on 625 riviä PAL-järjestelmässä, 575 riviä tyhjennyksen jälkeen, ja korkein on noin 540 riviä, mikä on nykyinen raja, kun taas digitaalisten teräväpiirtokameroiden vähimmäismäärä voi nousta yli 800 riviin, ja resoluution näkökulmasta perinteisten analogisten kameroiden korkein resoluutio voi nousta noin D1 tai 4CIF, joka on noin (400 000 pikseliä), kun taas digitaalikameroilla ei ole tätä rajoitusta, ja ne voivat saavuttaa megapikseleitä tai jopa kymmeniä miljoonia pikseleitä. Selkeyden suorituskyky on täysin erilainen.
Perinteisen simulointikameran alkuperäinen resoluutio ei ole korkea. Lisäksi siihen vaikuttavat videovauriot, kuten toistuva A / D-muunnos, sähkömagneettinen lähetyshäiriö, lomitus, D1-kuvan synteesi ja äänenpoisto, ja se on jo hyvin epäselvä, kun se saavuttaa ihmissilmän. Siksi, olipa se D1 tai 4CIF jne., Se on vain teoreettinen arvo. Käytännön sovelluksissa selkeys ei ole teoreettisen arvotason yläpuolella. Digitaalikamerat käyttävät digitaalista signaalinsiirtoa, joka muuntaa optiset signaalit digitaalisiksi signaaleiksi, ja sitten kuvan pakkaamista ja käsittelyä DSP: llä. Lopuksi digitaalinen pakattu video lähetetään verkon kautta. Digitaalikamera kestää sähkömagneettisia häiriöitä, progressiivista skannausta ja kuvan tarkkuutta. Nopeudeltaan niillä kaikilla on etuja, joita perinteiset analogiset kamerat eivät pysty vastaamaan.
